DISQUS

Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta: Tommi Uschanov tiedän mikä vasemmistoa vaivaa - 10. teesi

  • Tommi Uschanov · 1 year ago
    Olisin toki voinut kirjoittaa blogia. Sillä tavalla en kuitenkaan olisi saanut ajatuksilleni sellaista huomiota kuin huomaan nyt saaneeni. On jotenkin huvittavaa, että Hesarista kirjaani koskevan haastatteluni lukenut syyttää minua siitä, että minun olisi pitänyt kirjan sijaan kirjoittaa blogia, koska jos olisin tehnyt niin, koko haastattelua ei olisi koskaan tehtykään eikä paheksuja näin ollen olisi todennäköisesti koskaan kuullutkaan minusta.

    Minua syytetään siitä, etten ole käynyt yhteiskunnallista keskustelua netissä. Olen kyllä, mutta en pahemmin blogeissa vaan ensisijaisesti sfnetin uutisryhmissä. Google Groupsin arkiston mukaan olen kirjoittanut yli kymmenen vuoden aikana esimerkiksi ryhmään sfnet.keskustelu.politiikka 587 artikkelia, ryhmään sfnet.keskustelu.yhteiskunta 447 artikkelia ja niin edelleen. Jos joku haluaa nähdä, millaista on kun osallistun yhteiskunnalliseen keskusteluun nimenomaan netissä, niin ei kuin hakemaan kirjoituksiani sieltä.

    Nuoren Voiman tekstini ei ollut mikään "kolumni" vaan yli 65 000 merkkiä pitkä, lähdeviitteineen lähinnä tieteellistä artikkelia muodoltaan muistuttava teksti, joka vei lehdestä neljätoista kokonaista painosivua. Nuori Voima julkaisee kyllä myös kolumneja; ne ovat korkeintaan muutaman konekirjoitusliuskan mittaisia ja huomattavasti kevyempiä, sellaisia blogityyppisiä.

    Olen käyttänyt nettiä lähes päivittäin keväästä 1994 lähtien. "HTML-hirvitys", jonka päivittämisestä olen - kuten on nähtävissä - luopunut jo kauan sitten jaksamatta sivuja kuitenkaan poistaakaan, on ollut paikoillaan syyskuusta 1995 saakka. Ensimmäisen blogin, jota aloin säännöllisesti seurata, olen lisännyt selaimeni kirjanmerkkeihin keväällä 2000 eli parisen vuotta ennen kuin koko sana alkoi edes kotoutua suomen kieleen. Kirjassani suosittelen kiinnostuneille lisälukemiseksi en suinkaan mitään painettuja tekstejä vaan viittä verkkosivustoa, joista neljä on ensisijaisesti blogityyppisiä. Jokohan tämä nyt riittäisi osoittamaan, etten ole ihan "tommoinen bittitumpelo", mitä muuta tahansa minusta sitten saatetaankin sanoa?
  • sampsa · 1 year ago
    Kiitos Tommi kommentista. Lämmittää kummasti tällaisen kolumnityyppisen julkaisun kirjoittajaa. Olet oikeassa, että perinteinen massamedia on yhä tehokkain tapa saada julkisuutta ajatuksilleen. Kärjistin ajatustani ehkä hieman liikaa. Pamfletin kirjoittamisessa saati ajatusten esittämisessä massamediassa ei ole tietenkään mitään väärää. Pyrin tuomaan kirjoituksella esiin sinunkin kaipaamasi keskustelun tarpeen. Blogeissahan tämä onnistuu, eikö?

    Google keskustelujen ongelmana tuntuu olevan niiden heikko SEO. Googlen hakukone ei arvosta niitä tällaisten blogien tavoin, eikä laajayleisö jota sinäkin perinteisellä medialla tavoittelet siksi niitä löydä. Toinen heikkous on ryhmien käsittämättömän huono sisäinen haku. Olisi hienoa seurata ajatuksiasi keskitetysti ja osallistua kykyjen mukaan keskusteluun. Ehkä vielä innostut blogin ylläpidosta.

    Kiitos vielä kommentoinnista.
  • Tommi Uschanov · 1 year ago
    No, aloitin nyt sitten lopulta blogin kun kustantajakin sitä oikein erikseen pyysi. Tervetuloa: http://www.teos.fi/blogi.php?id=16
  • sampsa · 1 year ago
    Mahtavaa Tommi! Palaillaan astialle siellä.
  • Klementiini · 1 year ago
    Hyvää kamaa! Vasemmisto voisi tosiaan vähitellen siirtää pamflettejaan blogeihin.

    Luultavasti aika monen mielestä 11. teesi kuuluisi näin: se uusi vasemmisto, joka näyttää muuten lupaavalta, käyttää liikaa jargonia ja megafonidiskurssia. Osuu ja uppoaa, mutta minkäs teet. Pitäisiköhän sitä ryhtyä "hyväksi populistiksi"?
  • sampsa · 1 year ago
    Missä tämän uuden vasemmiston ajatuksiin voisi tutustua? Voisitko heittää pari linkkiä (tai pari nimeä) kehiin lukisin miellelläni lisää.

    Vasemmistolla niin kuin kaikilla puolueilla on jatkuvana lyhyen aikavälin tavoitteena kerätä mahdollisimman paljon ääniä. Jargon, älymystöpamfletit ja sähköjakajan päältä huutelu eivät välttämättä tehoa liikkuviin äänestäjiin.

    Soini on loistava populisti, mutta Stubb on vielä parempi. Asiat voi sanoa rehellisesti ja suoraan ilman, että pelaa aina poliittisesti/Ahomaisesti varmanpäälle. Ehkä tarkoitat jargonilla juuri tuota poliitikkojen ammattisairautta, eli vastaamisen välttelyä liipalaapalla.

    Ihmiset pitävät siitä, että he ymmärtävät poliitikon puhetta.
  • sampsa · 1 year ago
    Oho, löytyyhän näitä vasuriblogeja vaikka kuinka paljon. Anna Mikkolaa olenkin jo lukenut ahkerasti. Tässä hänen mietteitä tuosta "uudesta vasemmistosta".

    Vihreistä blogeista löytyy melkoisesti samoja nimiä kuin vasuriblogeista.

    Laitanpa blogeja tilaukseen, jos vaikka saisin selvää "uuden vasemmiston" mietteistä kommentointi mahdollisuuksin.
  • Klementiini · 1 year ago
    Noissa blogeissa on monta hyvää joo. Jargonilla viittasin lähinnä autonomistiseen vasemmistoon jota itse fanitan -> megafoni.kulma.net -tyyliä siis.
  • sampsa · 1 year ago
    Heh heh, kiitos linkistä en ollutkaan käynyt megafonissa sitten vihaisten opiskeluvuosien. Pisteet kotiin ainakin vapaasti luettavista megafonidiskursseista ja asioiden suoraan sanomisesta. Luetaanpas hieman...
  • Anna Mikkola · 1 year ago
    Blogien ja uutisryhmien seuraaminen on kyllä vuosien saatossa jäänyt aika vähälle. Nykyään on kourallinen tekstinsuoltajia joita jaksaa seurata. Uutisryhmät eivät edusta lukijaystävällistä tai helposti lähestyttävää keskustelukulttuuria, joiden tarpeeseen blogit vastaavat.

    Yritän päivittää kirjojen avulla itseäni aina väliin sen suhteen missä vasemmiston julkinen itseruoskintaoperaatio nyt makaa, mutta olen huomannut etten pidemmän päälle jaksa tuntea itseäni niin epäonnistuneeksi toimijaksi. Erilaiset pamfletit ja teesilistat vasemmiston ongelmista ovat toki ihan hyviä keskustelunaloituksia, mutta ne lähentelevät kyllä jo ideologian väljähtymisen tieteellistä selittely-yritystä, kun taas monesti epäilen varsinaisen ongelman olevan paljon sattumanvaraisempi kollektiivisessa mielipiteenmuodostuksessa. Uskottavuuden ja hyvän menon aikaansaaminen voi olla melko älyttömistä jutuista kiinni. Toki auttaa jos tuntee vähän kapitalismin aatehistoriaa.

    Opettavaisin sivusto on muuten Hymy-lehden mainio uudistunut saitti (on nykyään helpompi löytää Matti Nykästä ja Timo T. A. Mikkosta koskevat jutut).
  • sampsa · 1 year ago
    Hah haa, joo veikkaan kanssa, että Hymyllä on blogeja ja uutissaitteja vankenpi kannattajakuntansa. Poliittiset pamfletit saattavat kuitenkin päästä jo lähelle Hymyn lukijamääriä, heh heh...

    Minulla on käynyt blogien lukemisen kanssa juuri toisinpäin. Bloggasin vuosia lukematta muita blogeja lähes ollenkaan. Viime keväänä aloin aktiivisesti seuraamaan Suomiblogeja kiitos kännykän aloitussivuna käyttämäni Google readerin. Työmatkalla ehtii kahlata monta päivitystä läpi.

    Tällä hetkellä tavoitteenani on paikallistaa kunnallisvaaliehdokkaani blogeista. Pistäkääs parastanne ehdokkaat - I'm reading you!